Salsut Wiki
Advertisement

Salattujen elämien yhdeksästoista tuotantokausi alkoi 16. elokuuta 2016 jaksolla Iljal' oli karitsa, lumivalkea. Kauden päätösjakso on Jotain uutta, vanhaa, lainattua ja punaista, joka esitetään 13. kesäkuuta 2017.


Kauden tapahtumia[]

Iljan kaappaajaksi paljastuu sosiaalityöntekijä Moilanen. Elias ampuu vahingossa Laria, mutta Lari selviytyy. Marianna ajaa Eliaksen yli. Marianna saa keskenmenon, ja alkaa teeskennellä olevansa edelleen raskaana. Iida ottaa yliannostuksen huumeita. Monica ja Eva päätyvät jälleen sänkyyn. Seireeni tekee paluun uhkailemalla Ismoa, sillä hän etsii Liisa Saloa. Pihlajakadun asukkaat joutuvat evakkoon, sillä talossa on vesivahinko. Tale alkaa strippariksi. Elias palaa Mariannan elämään kummituksena, ja saa Mariannan lopulta tunnustamaan tekonsa Sebastianille, Sergeille ja Larille. Marianna ja Raakel hukuttavat itsensä. Monica on raskaana Jirille. 

Henkilöt[]

Pääosissa[]

Sivuosissa[]

Palanneet/vierailemassa[]

  • Aaro Vaalanne
  • Peppi Puolakka
  • Cindy Rintala
  • Liisa Salo
  • Benjamin Taalasmaa
  • Kukka-Maaria Kujala
  • Meri Vikstedt
  • Taiga Kuula
  • Jutta Korhonen
  • Raakel Kurki
  • Seireeni
  • Päivi Helenius

Lähteneet[]

  • Kristiina Pohjonen
  • Moilanen
  • Elias Vikstedt
  • Lari Väänänen
  • Marianna Kurki
  • Raakel Kurki
  • Severi Sievinen

Uudet[]

  • Dahlia Mustavaara
  • Pietari Haukkala
  • Marjut
  • Salme Hämäläinen
  • Nuutti Seppä

Cameo-roolissa[]

Muut[]

  • sairaanhoitajia, tarjoilijoita, pappeja, opettajia

Jaksot[]

  • 3021. Iljal' oli karitsa, lumivalkea
  • 3022. V niin kuin velikosto
  • 3023. Sergei - rikos ja rangaistus
  • 3024. Jirille maistuisi hima ja munkki
  • 3025. Camilla jakaa Sebastianille taudin
  • 3026. Aki ja Ismon pyyteetön sydän
  • 3027. Monica vihaa eniten kaikkia
  • 3028. Iljan muistoa kunnioittaen
  • 3029. Eva kukku de
  • 3030. Marianna elää reunalla
  • 3031. Antonilla on narkkipäivä
  • 3032. Ismoa viedään kuin litran mittaa
  • 3033. Alissa ja Tammisen prinsiipit
  • 3034. Camillan viimeinen oljenkorsi on kukka
  • 3035. Bää bää Laritsa, onko villoja?
  • 3036. Neiti A vai neiti E, Jiri?
  • 3037. Sergeillä on kirveen kivaa
  • 3038. Ismo hiplaa hissiä
  • 3039. Kalle on luurijuoppo
  • 3040. Sebastian odottaa turhaan
  • 3041. Janne muistaa työnnön, Anton syöksyn
  • 3042. Lari on vaunukoira
  • 3043. Linda saa lisää hyviä videoita
  • 3044. Ismon nenä tippuu
  • 3045. Haluaako Sergei Puol'akkaa vai täyden lorton?
  • 3046. Ismolla on raha löysällä
  • 3047. Sieppari iljapellossa
  • 3048. Talen ja Sannin toivo on ohikiitävää
  • 3049. Larin sirpaleet tuovat onnea
  • 3050. Pam!
  • 3051. Sairaalassa leikataan viikatteella
  • 3052. Sebastian lyö, sydän ei
  • 3053. Alissa tuijottaa kollia ja kuvaa
  • 3054. Mariannalla on jälleen peilisilmää
  • 3055. Nella on huulipunahilkka
  • 3056. Mariannalla on sormet pelissä
  • 3057. Ullan juhlakalu on kova ja kiiltävä
  • 3058. Iida on ensimmäistä kertaa nappia lyylissä
  • 3059. Alissa vetää keittoa ja lusikoi
  • 3060. Kristiina pannaan hullunkuriin
  • 3061. Mariannan elämä tikkuaa ja takkuaa
  • 3062. Elias kuulee kummia
  • 3063. Kallella on keittolounas
  • 3064. Kari ja pirullinen lompsakuva
  • 3065. Ryppyjä rakkaudessa
  • 3066. Linda tunnustaa olevansa luovuttaja
  • 3067. Iida ja Anton napit vastakkain
  • 3068. Kristiina hämeentyy
  • 3069. Särkyneitä sydämiä kaikkialla
  • 3070. Akin unet ovat märkiä
  • 3071. Vesikriisi sihisi hississä
  • 3072. Eva syö le bacon
  • 3073. Ismo ei tykkää märästä ja ahtaasta
  • 3074. Nakuna matata, Kari Taalasmaa
  • 3075. Gunnarilla on moninaisia ongelmia
  • 3076. Marianna ja mahoton tehtävä
  • 3077. Tahdon.
  • 3078. Näiden todistajien läsnä ollessa
  • 3079. Isän ja pojan nimeen
  • 3080. Kunnes kuolema erottaa
  • 3081. Faija Poppasen vahtivuoro ei mene putkeen
  • 3082. Severi rakoilee
  • 3083. Iida on vaarallisella tiellä
  • 3084. Sebastianin elämä ei ole ihanaa
  • 3085. Pihlajakatulaiset ottavat osaa
  • 3086. Jää hyvästi
  • 3087. Monica tilaa hissiä
  • 3088. Sebastianilla on jännä tapa surra
  • 3089. Ismoa köytetään hyväksi
  • 3090. Taalasmaat - vastanaineet
  • 3091. Lindalla on jälkikasvukipuja
  • 3092. Monicaa ei paina kukaan
  • 3093. Kaikki tiet vievät koomaan
  • 3094. Kari tulee viidennellätoista hetkellä
  • 3095. Marianna protskuttaa eteenpäin
  • 3096. Ismo on hukassa, mutta ei siinä eläimessä
  • 3097. Ismo tanssii kolkkaa
  • 3098. Iida lipuu kauemmas ja kauemmas
  • 3099. Eliaksen kapula värisee vieläkin
  • 3100. Lari saa postia mortem
  • 3101. Camilla on uskomaton viinipytty
  • 3102. Alissan puolesta Jiri voi vetää ranskaan
  • 3103. Sebastian ei näe painajaistaan
  • 3104. Super Kario Bros.
  • 3105. Monica ei saa tolkkua muistamiseen
  • 3106. Jiri on bylsimys
  • 3107. Lähdetään joukolla kuivumaan!
  • 3108. Himmeenä lyhtysi palaa, Ismo Laitela
  • 3109. Monican kahvahammasta kolottaa
  • 3110. Alissalla on nikkiriikkinen ongelma
  • 3111. Tale kasvattaa kokkinsa senttimäärää
  • 3112. Isukki on Lindan kimpussa
  • 3113. Gunnar esittelee penskaansa puskassa
  • 3114. Mustavaarat ovat valkkaritähtiä
  • 3115. Mariannalla ei ole mitään menetettävää
  • 3116. Ullan suihku kirvelee
  • 3117. Kallen kekkuli aiheuttaa työttömyyttä
  • 3118. Ulla Taalasmaanvaiva
  • 3119. Monican mieskarkit ovat valmiiksi nuoltuja
  • 3120. Kari ja Linda ajavat pappitunturilla erottajalle
  • 3121. Ismo on Mooses
  • 3122. Jos jollain on jotain tätä liittoa vastaan?
  • 3123. Kappelissa on piru irti
  • 3124. Severillä on jumalaton kaipuu
  • 3125. Laria lähestytään kuolleesta kulmasta
  • 3126. Camillan sydän tahtoo niin
  • 3127. Talella on uusi elinkeino
  • 3128. Monica lähtee aamuläpsylle
  • 3129. Eva saa apostolinkyytiä
  • 3130. Ismo järjestää pullabaloon
  • 3131. Onko valehteleminen viichacha, Tale?
  • 3132. Gunnar ei näe harmaan vävyjä
  • 3133. Mariannalla alkaa raksuttaa
  • 3134. Sergei tekee muorin
  • 3135. Jirillä ei ole kaistapäätä, paitsi takapenkillä
  • 3136. Kun kohtalo soittaa, kukaan ei vastaa
  • 3137. Dahlian elimistö on täynnä verijuonia
  • 3138. Jirillä on näköjään paha paikka
  • 3139. Kallella on pientä hienohäätöä
  • 3140. Hulluna sinuun
  • 3141. Janne ja lakanamaan kartta
  • 3142. Nakumatkalla Jannen kanssa
  • 3143. I should be so Lucky
  • 3144. Akin silmät parittaa
  • 3145. Liemensyöksy Vuoreloilla
  • 3146. Eva avaa suorat hanat
  • 3147. Kallella käy huono luuri
  • 3148. Jiri kulkee keppi kädessä taloon autioon
  • 3149. Linda on veli, veli väsynyt
  • 3150. Petos on irti, Lari
  • 3151. Eva laskee poskea
  • 3152. Ulla kannattaa pienyrittäjyyttä
  • 3153. Marianna on Narude
  • 3154. Tale on kuumin ja seksikkäin jäbä
  • 3155. Linda saa huonekalua
  • 3156. Ismo heittää huolivoltin
  • 3157. Marianna on haudanvakava
  • 3158. Jiri on lupaava vanhempi
  • 3159. Poika, sinä olet Afrikan tähti
  • 3160. Violalla on sisko ja sen veri
  • 3161. Kaks Haukkalaa ja beibi
  • 3162. Larias - käsi kädessä
  • 3163. Linda pääsee melkein perille
  • 3164. Viimeinen Kurjen laulu
  • 3165. Exiä, valheita ja videonauhaa
  • 3166. Ullan lemmenhetki on Kallelle vapauttava kokemus
  • 3167. Jiri harrastaa kolmioih!aah!
  • 3168. Voitte suudella morsianta
  • 3169. Mustavaarat ovat Tuuban diktaattoreja
  • 3170. Ismo katsoo bondagea
  • 3171. Eva on Pimp Mama
  • 3172. Janne heittää ruokakärrynpyörän
  • 3173. Seuraava pysäkki: Kersava
  • 3174. Sergei on peltilehmipoika
  • 3175. Veli, sinusta on tullut hullukka!
  • 3176. Vessa on varattu, joten Monica lorottaa tiskialtaaseen
  • 3177. Anton palaa nistiretkeltä
  • 3178. Elämälle siitos, Jiri Viitamäki
  • 3179. Homo piilossa Pihlajakatu
  • 3180. Gunnar harrastaa avioerotiikkaa
  • 3181. Antonilla osuu silmään ja Janne saa poskihoitoa
  • 3182. Ismo on puolitietoinen
  • 3183. Aki on maansa tyynyt
  • 3184. Nella vaan haluaa boys
  • 3185. Kalle ja ensitreffit valkkarilla
  • 3186. Laittaako Tale rahaa likoon?
  • 3187. Jiri on rappu pimiä
  • 3188. Arrivederci, Signor Laitela!
  • 3189. Jälleennäkemisiä
  • 3190. Alissalla on tiukka sydän, mutta löysä lompsa
  • 3191. Kari todistaa letkujenkkaa
  • 3192. Janne tekee liian pikaruokaa
  • 3193. Tale tekee rikkinäisestä ehjää
  • 3194. Camilla mottaa ja antaa
  • 3195. Merci pukuu, Gunnar Mustavaara
  • 3196. Talelle ei enää Herukkaan
  • 3197. Eva käyttää hätäuroskäyntiä
  • 3198. Pietarin arvosana on sauna cum laude
  • 3199. Ismo on puljukko
  • 3200. Ismo ei kukoista, hän nuupottaa
  • 3201. Avaja kauppas ovesi
  • 3202. Kamaan Iida, ei ole noin vaikeaa
  • 3203. Aki kutsuu mamaajan
  • 3204. Kaikenlaiset äidit
  • 3205. Evalla ja Lindalla on sopus dei
  • 3206. Antonilla on mielessään Lindan Aaro-välit
  • 3207. Turmeltunut Onni
  • 3208. Jotain uutta, vanhaa, lainattua ja punaista
Advertisement